-
2012-01
Dickens, Charles: Oliver Twist (alkup. The Adventures of Oliver Twist, 1837-38)
Bisnes kunnanvaivaisten ympärillä alkoi jo kauan sitten ja se on todella ällöttävää. Oliver kärsii hirveyksiä, mutta pysyy oikeamielisenä. Mielestäni lopullinen palkanjako on hieman ontuva onnekkuudessaan ja tuomaroinnissaan.
-
2012-01
Austen, Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo (alkup. Pride and Prejudice, 1813)
Aluksi ei kiinnostanut ollenkaan englantilainen muodollinen aatelisten seurustelu ja aviokauppojen vertailu. Epäoikeudenmukaisuus toi kuitenkin jännitteen, josta tarina alkoi lentää. Tämä on kirjoitettu 1813 ja sisältää ainekset, joista monet suurteokset on jälkeenpäin tehty.
-
2011-12
Oksanen, Sofi: Puhdistus (2008)
Kerronta vie mukanaan, eikä maalaudu punaiseksi tai valkoiseksi. Eri vuosikymmenien välillä hyppivää tarinaa vertasi oman sukunsa aikajanaan ja tunsi itsensä onnekkaaksi.
-
2011-12
Tan, Amy: Keittiöjumalan vaimo (alkup. Tke Kitchen God's Wife, 1991)
Kukkapuotia pitävän kiinalaisäidin elämäntarina purkautuu rajuina kohtauksina vanhassa kiinassa. Kaikki vallankumoukset tuntuvat tuottavan tasapuolisempaa sivistystä, vaikka paljon menisi vikaankin.
-
2011-11
Irving, Washington: Alhambra (alkup. Tales of the Alhambra, 1832)
Alhambra on mahtavien maurien kadonneen valtakunnan keskus Granadassa ja sen aarteista riittää tarinoita. Jos tulee tilaisuus käydä uudestaan Alhambrassa, niin käyn.
-
2011-09
Swann, Leonie: Ihmissutta ken pelkäisi (alkup. Garou, 2010)
Lammaslauma ratkaisee taas rikosta. Ääneen naurattavan hauskoja lammasajatuksia.
-
2011-09
Rajaniemi, Hannu: Kvanttivaras (2010)
En innostunut kunnolla. Osa uudempaan fysiikkaan perustuvasta kikkailusta lähestyi snobbailua.
-
2011-09
Isomäki, Risto: Con rit (2011)
Perusteellisesti tutkittu aihe ja oivalluksiakin tarjoava teos. Henkilöihin on panostettu vähemmän.
-
2011-09
Kanata, Konami: Chi's Sweet Home (alkup. チーズスイートホーム, 2004)
Kissanpennun eleitä hienosti toistava lasten manga. Hyvä suomennos.
-
2011-06..08
Irving, John: Ystäväni Owen Meany (alkup. A Prayer for Owen Meany, 1989)
Loistavasti kuljetettu tarina. Viimeiset luvut toimivat erittäin hyvin. Hyvä kirja tuntuu myös aina ajankohtaiselta.
-
2011-01..05
Hugo, Victor: Kurjat (alkup. Les Misérables, 1862)
Elämää suurempi koskettava tarina. 200 vuoden jälkeen ihmiskohtalot ovat yhtä epäoikeudenmukaisia, mutta pienikin hetki voi muuttaa monta elämää.
-
2010-11
Utrio, Kaari: Saippuaprinsessa, 2004
Helsinki 1830 on äärimmäisen kiehtova tapahtumapaikka eikä tarinassakaan mitään vikaa ole!
-
2010-11
McCall Smith, Alexander: Oivallinen aviomies (alkup. The Good Husband of Zebra Drive, 2007)
-
2010-10
Lönnqvist, Bo & Rönkkö, Marja-Liisa: Helsinki : kuninkaankartanosta Suomen suurkaupungiksi (1988)
Kaikkien tulisi lukea kotiseutuhistoriaa ja löytää tarinoita nimien, rakennusten, paikkojen ja tapojen taakse.
-
2010-06..09
Kazantzakis, Nikos: Veljesviha (alkup. Καζαντζάκης, Νίκος: Οι αδερφοφάδες, 1963)
Kreikan sisällissodassa isästä tulee kristus ja pojasta paholainen. Vahvoja tapahtumia, mutta kirja ei temmannut minua mukaansa.
-
2010-07
Saarinen, Liisa: Viljo Hurme: elämä ja taide (1993)
Kotikylän taiteilija, jonka ateljeekodin ohi olen käynyt koulussa ymmärtämättä rakennusta ja aavistamatta taiteen suuruutta.
-
2010-07
Larsson, Stieg: Miehet jotka vihaavat naisia; Tyttö joka leikki tulella; Pilvilinna joka romahti (alkup. Män som hatar kvinnor, 2005; Flickan som lekte med elden, 2006; Luftslottet som sprängdes, 2007)
Mukaansatempaava tarina, joka kehittyy hienosti. Hakkerijututkin pysyi melkein hanskassa.
-
2010-01..06
Moravia, Alberto: Kaksi naista (alkup. La ciociara, 1957)
Aikalaisten arjen ja historiankuvan tutkiskelua.
-
2010-01
MacLean, Alistair: Pako yli Jaavan meren (alkup. South by Java Head, 1957)
Sankarit ja pirulliset viholliset selvittävät välinsä. MacLean on kuin elokuvan katsomista.
-
2010-01
MacLean, Alistair: Pelko on aseeni (alkup. Fear is the Key, 1961)
Erikoismiehet on erikoismiehiä ja käännekohta onnistui yllättämään.
-
2009-12
Isomäki, Risto: Jumalan pikkusormi (2009)
Lauri Nurmi seikkailee modernina Eko-James-Bondina.
-
2009-12
Mankell, Henning: Palomuuri (alkup. Brandvägg, 1998)
Kurt Wallander pysäyttää hakkeriterroristit. Miellyttävää luettavaa, mutta tarina ei ollut paras.
-
2009-11
Swarup, Vikas: Slummien miljonääri (alkup. विकास स्वरूप: Q & A, 2005)
Täysin vieras maailma, johon on helppo hypätä Haluatko miljonääriksi -formaatin avulla. Tarina on vähän parempi kuin elokuvassa.
-
2009-08
Brooks, Geraldine: Kirjan kansa (alkup. People of the Book, 2008)
Hyvä näkökulma Euroopan ja uskontokuntien historiaan. Sujuvaa tekstiä.
-
2009-07
Clement, Aeron: Kylmät kuut (alkup. The Cold Moons, 1987)
Kuvitelma Iso-Britannian mäyräyhteisön vainosta ja pelastumisesta. Kirjoitettu Ruohometsän kansan hengessä.
-
2009-07
García Márquez, Gabriel: Haaksirikkoisen tarina (alkup. Relato de un náufrago, 1955 sanomalehdessä artikkelisarja)
Kolumbian laivaston merimiehen oikea selviytymiskertomus. Merellistä luettavaa purjehdusmatkalle ja muistutus meren voimasta.
-
2009-06
Mäkelä, Hannu: Elävät ja kuolleet (2008)
Kirja perustuu poliisivalokuvaan asunnosta Fleminginkadulla vuonna 1928. Mielenkiintoinen matka tuon ajan Helsinkiin ja laskusuhdanteesen.
-
2009-05
Morrison, Toni: Sinisimmät silmät (alkup. The Bluest Eye, 1970)
Raju kirja. Sain uuden käsityksen siitä miten rasismin uhrit voivat ihailla sortajaa ja vihata omaa perintöään. Kaikki alkavat uskoa samoin ja tekevät siitä totta.
-
2009-05
Vargas, Fred: Sinisten ympyröiden mies (alkup. L'Homme aux cercles bleus, 1996)
Tosi kiva lukea pitkästä aikaa dekkaria. Mahtavan oudot henkilöt!
-
2009-01..03
Mäkelä, Sakari & Suvanto, Timo: Limulintu ja muita luonnontieteellisiä tarinoita (1999)
Kahden fyysikkomatemaatikon artikkeleita usean vuoden takaa. Oli kiva huomata miten jotkut asiat ovat aina ajankohtaisia ja toiset ovat niin eilistä jo luonnontieteissäkin.
-
2009-02
Cooper, Alan: Nörttien valtakunta (alkup. The Lunatics are Running the Asylum, 1999)
Yksi selitys sille miksi digikauden työkalut epäonnistuvat jatkuvasti. Selityksiä tarvitaan, koska mikään ei todellakaan toimi ja saatat olla yksi syyllisistä!
-
2009-01
Jalonen, Olli: 14 solmua Greenwichiin (2008)
Lukuisat ja uljaat tapahtumapaikat jäivät etäisiksi ja ihmisuhdekiemurat eivät minua jaksaneet kiehtoa.
-
2009-01
Weisman, Alan: Maailma ilman meitä (alkup. The World Without Us, 2007)
Sisälsi paljon minulle aikaisemmin tuntemattomia havaintoja. Masentavaa kuinka tyhmä ihmisrotu on ollut ensimmäisistä päivistään lähtien. Onneksi kaikki näkyvä on hyvin ohimenevää ja pidetään peukkuja luonnon kiertokulusta muovirakeita popsivan bakteerin synnylle.
-
2008-12
Kajo, Markus: Kettusen kannettava (2008)
Kajon juttuja, muutama hauska.
-
2008-10
Sinisalo, Johanna: Linnunaivot (2008)
Oli mukava tunnistaa monia vaelluksella herääviä tuntemuksia. Esiin nousee myös tärkeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä.
-
2008-10
McCall Smith, Alexander: Onni ja siniset kengät (alkup. Blue shoes and Happiness, 2006)
Edelleen viihdyttävää luettavaa, mutta etsivätoimiston saavutukset alkavat heiketä.
-
2008-07..10
Tolstoi, Lev: Sota ja rauha (alkup. Лев Николаевич Толстой: Война и миръ, 1865–69)
Mahtava historian kirja ja sukellus menneeseen aikakauteen. Loistavan kerronnan vastapainona teoreettinen pohdiskelu pääsee ajoittain käsistä.
-
2008-06
Hosseini, Khaled: Tuhat loistavaa aurinkoa (alkup. خالد حسینی: A Thousand Splendid Suns, 2007)
Rankoista vääryyksistä päästään suurten uhrausten kautta lukijan kyyneleisiin ja varovaisiin toiveisiin paremmasta. Koskettava samoin kuin esikoisteos.
-
2008-05
Bennett, Alan: Epätavallinen lukija (alkup. The Uncommon Reader, 2007)
Tällä kertaa en oikein saanut kirjasta kiinni.
-
2008-04
Hosseini, Khaled: Leijapoika (alkup. خالد حسینی: The Kite Runner, 2003)
Vahva tarina mielenkiintoisissa puitteissa.
-
2008-04
Isomäki, Risto: 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen (2008)
Järkeen käypää enimmäkseen tieteellistä ajattelua. Oppikirjaksi kouluihin!
-
2008-03
Kotilainen, Lari & Varteva, Annukka: Mummonsuomi laajakaistalla (2006)
Mielenkiintoisia havaintoja ja historiaa elävästä suomen kielestä.
-
2008-03
Qiu Xiaolong: Kaksi kaupunkia (alkup. 裘小龙: A Case of Two Cities, 2006)
Dekkarinäkymä sosialismiin Kiinalaisin erityispiirtein.
-
2008-03
Isomäki, Risto: Litium 6 (2007)
Tarina sijoitettuna historian ja tulevaisuuden ydinvirheisiin.
-
2008-03
Scott, Michael: Kirjanvartija (alkup. The Alchemyst: the Secrets of the Immortal Nicholas Flamel, 2007)
Fantasiaa Dan Brown mausteilla. Nuorten kirjana saattaa aliarvioida nuorisoa.
-
2008-02
Mankell, Henning: Italialaiset kengät (alkup. Italienska Skor, 2006)
Hyvin kirjoitettu kirja elämästä kuolemassa ja kuolemasta elämässä.
-
2008-02
Munro, Alice: Karkulainen (alkup. Runaway, 2004)
Novellit jättävät kiehtovasti osan tarinasta lukijan kerrottavaksi.
-
2008-01
Havukainen, Aino & Toivonen, Sami: Tatun ja Patun Suomi (2007)
Jokainen piirros kertoo suomesta enemmän kuin tuhat sanaa.
-
2007-12
Pamuk, Orhan: Nimeni on punainen (alkup. Benim Adım Kırmızı, 1998)
Tämä on hieno kirja. Lue ennen kuin teet pilakuvia tuntemattomasta kulttuurista.
-
2007-12
Kazantzakis, Nikos: Kerro minulle Zorbas (alkup. Καζαντζάκης, Νίκος: Βίος και Πολιτεία του Αλέξη Ζορμπά, 1946)
Ajoittain kirja oli menossa kohti loistavaa, mutta lopulta annan arvosanaksi hyvä.
-
2007-10
Camus, Albert: Putoaminen (alkup. La Chute, 1956)
Yksinpuhelu, jota oli aluksi vaikea lukea, mutta loppua kohden herätti joukon aivosoluja.
-
2007-10
McCall Smith, Alexander: Botswanan iloiset rouvat (alkup. In the Company of Cheerful Ladies, 2006)
Näissä kirjoissa on hymyilevää viisautta.
-
2007-10
Homeros: Odysseia (800-600 eaa, Petti Saarikosken suomennos)
Verisiä ovat olleet runonlaulajien jutut. Murhat ja varkaudet ovat sankarien ja jumalien työtä.
-
2007-10
Kunnas, Mauri: Koiramäen lapset ja näkki (2007)
Koiramäkikirjat ovat Kunnaksen parhaita ja olleet lukulistalla jo ennen kuin osasin lukea.
-
2007-09
Vonnegut, Kurt: Teurastamo 5, eli Lasten ristiretki (alkup. Slaughterhouse 5, or The Children's Crusade, 1969)
Tosikertomus sodasta ja selviytymiskeinosta totuuden rajoilla. Tästä sotatarinasta ei löydy sankarin roolia eikä suurta kauhistelua.
-
2007-09
Hemingway, Ernest: Kilimandšaron lumet (alkup. valikoima teoksesta The First Forty-Nine Stories, 1935-1938)
Hemingway ihailee sujuvasti afrikan safareita, espanjan härkätaistelijoita, jne miehisiä tarinoita.
-
2007-09
Høeg, Peter: Kuvitelma 20. vuosisadasta (alkup. Forestilling om det tyvende århundrede, 1988)
En oikein tavoittanut liitoksia kuvitelmien Tanskan ja oman maailmankuvani välillä.
-
2007-08
Tan, Amy: Rouva Chenin henki (alkup. Saving Fish from Drowning, 2005)
Toimii loistavana matkaoppaana Kiinaan, mutta Burman osalta minä en voi antaa vakuutuksia. Paljastaa hienosti tapahtumansa eri ihmisten ja kulttuurien näkökulmista.
-
2007-08
Steinbeck, John: Hiiriä ja ihmisiä (alkup. Of Mice and Men, 1937)
Hyvä kuvaus välittämisestä, unelmista ja vastuusta.
-
2007-08
Said, S.F.: Varjak Käpälä, Lainsuojaton (alkup. The Outlaw Varjak Paw, 2005)
Jatko-osa lasten kirjalle kissasta, joka seuraa Tietä. Ei yllä ensimmäisen osan tasolle vaan jää hyvin klassiseksi hyvä vastaan paha jutuksi.
-
2007-08
Gardner, Erle Stanley: Perry Mason ja papukaija todistajana (alkup. The Case of the Perjured Parrot, 1939)
Viihdyttävä dekkari.
-
2007-08
Steinbeck, John: Ystävyyden talo (alkup. Tortilla Flat, 1935)
Hurjan hauska kertomus yksinkertaisesta elämästä. Herätti ajatuksia siitä, miten kukin loppujen lopuksi elää oman roolinsa, niin kuin sen näkevät.
-
2007-08
Wallis, Velma: Kaksi vanhaa naista (alkup. Two Old Women, 1994)
Intiaanilegenda vaellusmatkalle lukemiseksi. Luin vahingossa jo toista kertaa, mutta luin kuitenkin. Opettaa ihmisen kykyjen rajoittamattomuudesta.
-
2007-07
Hemingway, Ernest: Vanhus ja meri (alkup. The Old Man and the Sea, 1952)
Miellyttävä kuvaus arjen sankarista, tietäjästä ja kovasta työstä.
-
2007-07
Huxley, Aldous: Uusi uljas maailma (alkup. Brave New World, 1932)
Yhteiskunnallisia pohdintoja, jotka eivät ole vanhentuneet 75 vuodessa vielä päivääkään.
-
2007-07
Shakespeare, William: Paljon melua tyhjästä (alkup. Much ado about Nothing, noin 1600)
Lukemisen samaistin harrastelijateatterin seurantaan - siis hyvää viihdettä nokkeline käänteineen. Suomenkielisen käännöksen teksti ei juurikaan tehnyt vaikutusta.
-
2007-06
Waltari, Mika: Sinuhe Egyptiläinen, 1945
Vakuuttavaa työtä. Piti tutustua muinaisen egyptin kuvaukseen, mutta tarina vei mennessään. Ihanan synkissä kohtaloissa oikea ja väärä lakkaavat olemasta.
-
Muistiin palautuneet lukemukset ennen listan aloittamista:
- Swann, Leonie: Murha laitumella, 2005
- McCall Smith, Alexander: Naisten etsivätoimisto nro 1, 1998
- Cutler, Howard C. & Dalai Lama (Tenzin Gyatso): The Art of Happiness, 1998
- Loe, Erlend: Supernaiivi, 1996 ja L, 1999
- Brown, Dan: Enkelit ja demonit, 2000
- Brown, Dan: Da Vinci -koodi, 2003
- Coelho, Paulo: Yksitoista minuuttia, 2003
- Coelho, Paulo: Alkemisti, 1988
- Pratchett, Terry: Elävää musiikkia, 1994 (yms)
- Lindgren, Astrid: Veljeni, Leijonamieli, 1973
- Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi, 1943
- Hesse, Herman: Lasihelmipeli, 1943
- Dostojevski, Fjodor: Rikos ja rangaistus, 1866
- Greene, Graham: Kiveä kovempi, 1938
- Westlake, Donald E.: John Dortmunder -kirjoja, 1970-1990
- Lem, Stanislaw: Tähtipäiväkirjat, 1971
- Adams, Douglas: Linnunradan käsikirja liftareille, 1978 (yms)
- Untinen-Auel, Jean M.: Luolakarhun klaani, 1980 (yms)
- Asimov, Isaac: Robotti-sarja, 1954-1985
- Asimov, Isaac: Säätiö-sarja, 1951-1993
- Hobb, Robin: Salamurhaajan oppipoika, 1995 (yms)
- Salvatore, R.A.: Kotimaa, 1990 (yms)
- Weis, Margaret & Hickman, Tracy: Syyshämärän lohikäärmeet, 1990 (yms)
- Burgess, Anthony: Kellopeliappelsiini, 1962
- Fleming, Ian: Hänen majesteettinsa salaisessa palvelussa, 1964 (yms)
- Wells, H.G.: Maailmojen sota, 1898
- Dahl, Roald: Matilda, 1988
- Lindgren, Astrid: Ronja, ryövärintytär, 1981
- MacLean, Alistair: Navaronen haukat, 1968 (yms)
- Eddings, David: Belgarionin taru, Mallorean taru, 1982-1991
- Dumas, Alexander: Monte-Criston kreivi, 1844
- Dumas, Alexander: Kolme muskettisoturia, 1844
- Lehväslaiho, Reino: Sissikapteeni, 1987 (yms)
- Karhunen, Joppe: Ässien iskulaivue, 1976 (yms)
- Franquin, André: Piko ja Fantasio, Niilo Pielinen, Marsupilami, 1947-1968
- Martinheimo, Asko: Tuhkanaama ja Taivaantakoja, 1987
- Lloyd, Alexander: Hiidenpata, 1965 (yms)
- Lewis, C.S.: Narnian tarinat, 1950-1956
- Adams, Richard: Ruohometsän kansa, 1972
- Tolkien, J. R. R.: Taru sormusten herrasta, 1954
- Tolkien, J. R. R.: Hobitti eli sinne ja takaisin, 1937
- Hergé: Tintin seikkailut, 1930-1986
- Kurvinen, Jorma: Trial-kerhon tulikoe, 1983 (yms)
- Burroughs, Edgar Rice: Tarzan, apinoiden kuningas, 1912 (yms)
- Blyton, Enid: Viisikko-sarja, 1942-1963
- Arthur, Robert jne: Kolme etsivää -sarja, 1964-1987
- Goscinny, Rene & Uderzo, Albert: Asterix seikkailee, 1961-1983
- "Disney, Walt": Aku Ankka tilaus ja taskukirjat, 1985-1990
- Karjalainen, Elina: Uppo-Nalle, 1977
- Uspenski, Eduard: Takuumiehet, 1975
- Hansen, Carla & Hansen, Vilhelm: Rasmus Nalle, 1951
- Janosch: Oi ihana Panama, 1960
- Gergely, Tibor jne: Hauska automatka ja muut Tammen kultaiset kirjat, 1989
- Scarry, Richard: touhukas maailma, 1965-1979
- Kunnas, Mauri: Suomalainen tonttukirja, Koiramäen talossa yms 1979-1995
- Koskimies, Pirkko: Pupu Tupuna -sarja, 1972-1985
- Wolde, Gunilla: Teemu on pieni, Teemu ja kissa, 1989 (yms)